Lahjahankinnat

Joulu lähestyy ja monet yritykset hankkivat lahjan omalle henkilökunnalle kiitokseksi kuluneesta vuodesta.
Näin meilläkin tehdään ja on muutama asia joka kannattaa ottaa huomioon lahjaa hankkiessa.

Palkaksi katsottava joululahja
Rahana tai siihen verrattavana suorituksena työnantajalta saatu lahja katsotaan veronalaiseksi palkkatuloksi. Lahjakorttia, samoin kuin sellaista lahjaa, esim. osaketta, joka on helposti rahaksi muutettavissa, pidetään aina veronalaisena tulona. Rahaan verrattavana suorituksena voidaan pitää myös esim. esinelahjaa, jonka saaja on saanut vapaasti valita.

Lahja
Vähäisellä muulla lahjalla tarkoitetaan lähinnä jouluna henkilökunnalle annettavia huomionosoituksia, joiden tulee olla merkkipäivälahjoihin verrattuna arvoltaan vähäisiä esinelahjoja. Lahjan arvo voi olla enintään 100 euroa.
lähde Verohallinto

Joten toivottavasti tämä selvensi ja auttaa yrityksen hankinnoissa joulun alla.

Yhteistyö terveisin, CDY

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *